10.6.2017

Viimeinen matkapäivä alkoi Jällivaarasta Ruotsista. Aamupala ja porinaa emäntämme Maritan kanssa josta valitettavasti meillä ei ole kuvaa. Marita oli varsin supliikki, avoin ja matkustajien hyvinvoinnista aidosti kiinostunut ihminen. Kerroimme hänelle omasta arjestamme, Suomeen liittyvistä asioista ja vertailimme asioita Ruotsin nähden. Marita mielestä olimme toppenfamilj- huippuperhe :) Maritan majoitusta Jällivaarassa voi todella suositella. Hinta ja laatu kohdillaan. Kaikki tarvittava lyhyeen yöpymiseen löytyy. B&B Gällivare

Aamupalan syötyämme suuntasimme matkaan ja seuraava pysähdyksemme olikin sitten Överkalix. Suomeksi Yläkainuun kunta. Asukkaita n. 3400 ja kunnan rajat ovat olleet samat vuodesta 1870 lähtien, jolloin osa kunnasta liitettiin vasta perustettuun Korpilompolon maalaiskuntaan. Kunnassa asuu 90 Suomessa syntynyttä asukasta. Valtteina täälläkin luontomatkailu, revontulet, keskikesän yötön yö ja kunta mainostaa itseään kalastajan paratiisina. Helppo uskoa. Vettä ja koskea ja vapaata jokea tuntuu riittävän. Lappiteemakin on läsnä. Överkalix info.

Kalastushomma kieltämättä kyllä kiinnostaisi jos seuraavalla kerralla näillä kulmille tulee, kannattaa ehkä jäädä päiväksi kalastelemaan ja katsoa kelpo yöpaikka näiltä kulmilta.

Itse kuntakeskus vaikutti vireältä, sieltä löysimme mukavan kahvipaikan josta sai tureita leipomuksia ja hyvää kahvia. Kahvila on kesäaikaan myös pöytineen talon pihalla, aivan kirkon ja kirkkoa ympäröivän aidan vieressä. Kertakaikkiaan viehättävä paikka. Syötiin kakkupalat ja hörpättiin kahvit. 

Pidettiin juomatauko paikassa jossa oli joki tai oikeastaan kosken tyyppinen virtauma, ja purettu silta ja uusi silta jota pitkin tulimmekin. Outo homma vaan oli se, että kyseistä koskipaikkaa ja jokea ei näkynyt lainkaan kartassa. Tie jossa silta kulki näkyi kyllä, mutta itse vesistöstä ei ollut kartalla merkintää. Merkattii paikka kuitenkin vastaisuuden varalle karttaan jos joskus todella tulemme vielä tänne, pitää kokea, tuleeko koskesta kalaa. Kalastusluvan varmaan saa jostain koska lähellä oli myös kalstuspaikka, taukopaikka ja muutama penkki ja pöytä evästelyä varten.

Överkalixin jäädessä taakse, meillä oli vielä edessä ajomatkaa kotii 560 kilometriä, eli ilman taukoja yli kuusi tuntia ja jos taukoja, niin tunti tai puolitoista päälle. Loppumatkasta pysähdyimme tankkaamaan Torniossa. Kempeleen kauppakeskus Zeppelinissä käytiin pikaisesti puremassa pitsaa ja nähtiin sattumalta perhetutut jotka asuvat Limingassa.

Yhdet kahvit hörpättiin Juustoportin myymälän kahviossa Jalasjärvellä josta matkaa kotiin vielä 190 km. Suomen puolella kyllä kahvipaikkoja riittää muutaman kilometrin välein. Ja kumma kyllä niihin riittää vielä asiakkaitakin. Sitä me vaan siinä tullessa meitittiin, että miten on mahdollista, että Norjalaiset kuluttavat kahvia vielä enemmän kuin Suomalaiset. Miten se on mahdollista? Kotonako sitä keitellään vai miten tuo kulutus selittyy? Jotenkin tuntuu, että Suomalaiset juovat kahvia sekä kotona, että kahviloissa paljon enemmän.

No sitten summa summarun. Hieno reissuhan tämä oli. Pidimme kaikki siitä kovasti ja olimme yllättyneitä kaikesta näkemästämme luonnosta ja maisemista. Sitä aletaan vähitellen ymmärtää, että miksi kaikki Norjassa käyneet niin kovasti kehuvat Norjaa matkailumaana jolla on paljon annettavaa ja nähtävää turisteille. Olemme samaa mieltä. Norjan hintataso ei ollut kylläkään niin järkyttävä kuin mitä olemme kaikki kuulleet. Hintataso on kuten suomessa, hyvin saman suuntainen. Rahat pois lurjuksilta, mutta kuten sanottu, tuhannen euron budjetilla kuuden päivän reissu neljältä aikuiselta on ihan ok. Vastaava raha olisi kotimaassakin mennyt viikonlopun lomassa. Uusi reissu varmasti jossain vaiheessa tehdään, ehkä osin samoille paikoille, Lofootit voisi olla seuraava määränpää ja ehkä samalla pitempi oleskelu menessä tai tullessa Abisko-Överkalix akselilla jossa tuntui olevan kalastusmeininkiä.

Kiitos kun luit ja olit matkassa mukana!

Norjanterveisin

Jaana ja Jorma, Mia ja Lasse

9.6.2017.

Viimeinen päivämme Narvikissa ja Norjassa. Aamu käynnistyi kiireettömällä aamupalalla, tavaroita kasaillen. Haikea fiilis leijui mökissä ja hienot lomapäivät olivat hupenemassa loppua kohti. Meillä oli runsaasti aikaa pakata ja tehdä loppusiivous, vähän hammastakin kiristettiin loppumetreillä kun Jorma on niin perusteellinen siinä siivoushommassa :)

Myöhemmin meille selvisi, että mökin omistanut isäntämme on paikallisen ison hotellin johtaja.

Kuvassa näkyvälle tutulle vuorinäkymälle piti siis heittää hyvästi. Kuinka monesti oli ihailtu sen lumista huippua ja arvailtu kuin kuinka paljon huipulta ehtisi vierailumme aikana lumi sulaa. Arvatkaas kuinka paljon? - no ei kuulkaa juuri ollenkaan, ei ainakaan niin paljon, että sen olisi voinut silmin havaita mökiltä käsin. Oli otettu kuvia heti tulomme aikaan ja kun vertaimme niitä viimeisen päivän kuviin, eipä ollut silmin nähtävää muutosta lumitilanteessa.

Lakka vielä kukki lähtiessä, ilma oli yhtä aurinkoinen ja yhtä lämmin päivä kuin tullessamme, mutta siitä huolimatta oli lähdettävä kohti Ruotsia ja seuraavaa päämäärää Abiskoa jossa ajateltiin pitää ensimmäinen tauko paluumatkalla.

Narvik täytti odotukset

Meidän reissumme oli vain pintaraapaisu siitä kaikesta mitä Narvikissa ja sen ympäristössä on nähtävissä ja koettavissa. Mökki oli myös niin mukavalla paikalla, että sielläkin viihdyttiin hyvin pelkästään kalastaen, lepäillen ja maisemasta nauttien. Lepo ja lomahan tässä kuitenkin oli päätavoitteena, kuten kai aina lomalla pitää olla.

Narvikin alueella on kuitenkin paljon kohteita joissa kannattaa käydä, varmaankin tulemme vielä tänne uudelleen katsomaan uusia paikkoja joista näkemättä jäivät mm. sotamuseo, jäätikkö, Narvikin hiihtokeskus (Pohjois-Euroopan ensimmäinen  käyttöönotettu kabiinihissil muuten), Ofotfjordin valassaari ja Fagernesfjället jossa kuuluisa näköalatasanne.

Nyt jo koettu ja nähty kaupunki ympäiristöineen on joka tapauksessa hieno kokomeus, onhan Narvik yksi maailman pohjoisempia kaupunkeja jonka päivän pituuteen vaikuttaa se, että alue on n. 250 km pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Sijaintinsa perusteella voisi kuvitella, että lämpötilat ovat samaan luokka kuin Grönlannissa tai Siperiassa, mutta eihei.... Pohjois-Atlantin virta tuo alueella lämmintä ilmaa ja olosuhteet alhaalla kaupungissa ja kylissä ovat mitä parhaimmat.

Hyvä syy tulla Narviikkiin uudestaan on vaikkapa sinne rakentuva uusi hillittömän suuri silta joka yhdistää E6 ja E10 tiet ja matka mm. tälle meidän vuokraamalle mökille lyheenee yli puolella, n. 18 km,  Narvikin keskustasta. Suuri siltaprojekti on valmis ensi vuonna kevät-kesän aikana. Valmistuttuaan se on 1533 metriä pitkä ja se on Norjan toisiksi pisin kaapelisilta josta tässä videot:

Halogaldanin uusi silta

Norjan tiedotusvideo englanninksi Hologaldan

Video sillan rakentumisesta

Ja vielä yksi tästä

Videot kannattaa katsoa vaikka ihan maisemien vuoksi, näette millaista siellä todella on. Osin samaa maisemaa mitä näissä meidän reissukuvissa. Nyt sillasta on vasta näkyvissä nuo isot päätytolpat ja joku kaapeli näkyy myös, kuten kuvassa, mutta työmaan suurudesta ja kalustosta päätellen rakennushomma eteenee ja kovalla vauhdilla. Rakennustyömaa vaikutti myös tienkäyttöön ja teillä kulkemiseen tuolla kohdalla kun ajoimme siitä ohi. Hieno olisi nähdä silta valmiina, ehkäpä näemmekin sen uudella reissulla!

Paluumatkaa tehtiin upeassa, pilvettömässä säässä. Lämmintä Narvikista lähtiessä +23 ja täällä Ruotsin puolella muutama aste vähemmän. Pysähdyimme ostoksille vielä Abiskossa olevaan kauppaan jonka pääartikkeli oli siis ilmeisesti karamellit ja suklaa. Niitä tankattiin tuliaisiksi.

Maisema oli näillä kohdin eniten muuttunut viikon aikana siitä miltä se näytti tulomatkalla. Silloinhan lämmintä oli vain se kahdeksan astetta ja maisema oli luminen teitä lukuunottamatta. Suuri osa lumesta oli sulanut ja jää järvistä oli lähes sulanut. Oli hieno seurata maisemaa ja sulamisvesien liikkumista tien laidoilla ja alas tunturista. Abisko on muuten sellainen paikka joka ansaitsisi oman käynnin, onhan täällä oleva suuri Abiskon kansallispuisto jo sinällään heino nähtävyys kaikkine pienine järvineen ja jokineen. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

Niin se Abisko...

Abisko on pohjoissaameksi Ábeskovvu, Rákkasorda.

Asukkaita täällä on noin 110 ja Abisko kuuluu Kiirunan kuntaan,  Norrbottenin läänissä Pohjois-Ruotsissa. Abisko on tunnettu lähellä sijaitsevasta Abiskon kansallispuistosta. Kungsleden-luontopolku alkaa Abiskon kylästä ja seurailee Skandien vuorijonoa. Myös Kalottireitti kulkee kansallispuiston lävitse.

Lue lisää: Visit Abisko

Tästä ei eväspaikka juuri parane. Takana upea maisema, aurinko paistaa ja eväät maistuu. Kahvia vaan uupui..eikä tietysti yhtään kahvilaa. Olisi voinut keittää trangialla myös kahvin jos vain olisi joku hokannut kauppareissulla ostaa myös vettä.

Auto meillä oli aika lailla täynnä jo mennessä. Johtuen juuri siitä, että piti varata niin paljon erilaista vaatetta, kenkää ja saapasta matkaan siltä varalta, että kelit vaihtelisivat. Oli siis vähän turhaa varatut villapaidat, vedenpitävät takit, pipot ja hanskat, villasukat ja huivit. Mutta mistä sen olisi voinut tietää, että saadaan näin hyvät kelit koko reissun ajaksi. Ja toisaalta turhaa oli myös varatut lakanat, pussilakakanat, tyynyliinat ja pyyhkeet koska Jällivaarassa Ruotsin puolella meillä oli ne majoituksen yhteydessä ostettu käyttöön ja tällä Narvikin mökillä isäntä oli varannut meille liinavaatteet ja pyyhkeet käyttöön ilman erillistä veloitusta. Seuraavalla kerralla viistastuneena kysymme, kuuluuko majoituksen hintaan liinavaatteet. Jos niitä ei olisi ollut, olisi säästetty vähän tilaa. Kumma kyllä auto vaikutti täydemmältä palauumatkalla kuin menomatkalla vaikka sieltä puuttui varatut ruokatarvikkeet kokonaan. Tuliaisostoksia ei tehty oikeastaan ollenkaan, joten sitäkään kautta tarvaran ei olisi pitänyt lisääntyä. Ehkäpä sitten pakattiin tulomatkalla paremmin, vaikka nyt paluumatkalla tarvitsi aina välillä kaivella jotain peräkontin kasseista ja juotavaa piti olla paljon enemmän koska oli niin lämmin, suorastaan helteinen ilma.

Auton tilat riitti meille neljälle aikuiselle silti oikein hyvin ja matkan jälkeen tein listan niistä tarvikkeista joita ei tullut käytettyä ollenkaan reissussa ja seuraavan kerran katsotaan vielä tarkemmin mitä otetaan mukaan. Ainakin silloin kun on juokseva vesi käytettävissä, voi nopeasti pesaista vaateita, eikä niin paljon tarvitse sitten ottaakkaan mukaan.

Ja mitäs tuliaisia? No, kolme simpukankuorta, merisiilin piikikäs kuori, kolme poroaiheista tiskiriepua, muutama suklaalevy Norjalaista suklaata, kolme Norjalaista sisutuslehteä ja kaksi kerää Norjalaista lankaa + neuleohje. Siinähän ne. Mia ja Lasse taisivat ostaa vielä vähemmän; vähän karkkituliaisia ja pari korua. Että niihin nyt sitten ei rahaa mennyt eikä oikeastaan tullut ostettua mitään turhaa. Kuvat ja hienot muistot tämän reissun tuliaiset.

Paluumatkalla laskettiin, että koko reissu (polttoaine, ruoka, majoitukset, pääsyliput ja pienet ostokset) tekivät yhteensä noin 1000 euroa, eli neljän aikuisen reissusta 250 euroa per nenä. Ei paha.

Tulessa jo sivuutettiin Kiiruanan kaupunkin ja sen mahtavat kaivosmaisemat. Rautamalmin louhintahan siis siirtää kaupunkia 3 km itään päin nykyisestä sijainnista (aikaisemmin tästä pieni tarina ja kuvia tuolla menneissä päivityksissä). Näimme matkalla näitä siirrettyjä taloja ja miten niitä siirretään.

Poikettiin pikaisesti ostoskeskuksessa kahvilla koska sekin oli menossa kiinni ja sitä ennen kaikki löytämämme kahvipaikat olivat jo menneet kiinni aikaisemmin. Hemmetti..mikä näitä Ruotsalaisiakin vaivaa kun eivät osaa nyhtää turisteilta rahaa pois? Kävi jo mielessä, että pitäisikö itse mennä pitämään kuppilaa vaikkapa Abiskoon kun ei näytä paikallisilta homma hoituvan.

Kaupunkiin on myös rakenteilla uusi, iso kauppakeskus, ei ainankaan nähty, sitä ei vielä ehkä ole aloitettu. Kävimme tuossa Galleria- nimisessa kauppakeskuksessa joka oli jo muutaman vuoden vanha, sieltä saatiin lattea ja Jormalle suklaakakkua.

Kaupungin maisemaa hallitsee tuo kaivos ja se näkyy näissäkin kuvissa tausta hyvin. Kaupunkin oli rauhallisen oloinen ja siisti tyypilliseen Ruotsalaiseen tapaan. Kaikki kaupat ainakin näin perjantai-iltana kiinni jo kuuden aikaan ilalla. Perjantai-illan hyvi näkyy olevan ajelu keskustan alueella autoilla. Vanhoja jenkkejä nähtiin useita ja kuten asiaan kuuluu, poppi jauhoi ja ikkunasta luu pihalla.

Muutama kuva tuli täältä otettua, vaikka ei tulomatkan tyyliin meidän kamerat enään laulaneetkaan. Paluumatkalla jopa kuskin vaihtuessa muille jäi aikaa lukea, torkkua, plärätä nettiä ja kuunnella musiikkia. Matkan alkuvaiheessa pällistelimme kaikki nähtävyyksiä ja maisemia tiiviisti. Mitä nähtävää Kiirunassa on? - siis paitsi tuo kaupungin siirtäminen ja kaivosvaikutukset. Turisti-infon mukaan ainakin Vadvetjakkan kansallispuisto. LKBA:n kaivokseen järjestetään myös opastettuja turistikierroksia joilla olisi ehkä hauska käydä. Opastettuja kierroksia on myös englanniksi. Patikointi, luontomatkailu ja revontulet ovat vetonauloja ja ohjelmatarjontaa on myös Saaemlaiskylät: Könkämä, Lainiovuoma, Saarivuoma, Talma, Gabna, Laevas ja Girjas josta saisi mm. porofarmikierroksia ja käsitötä. Talvisin hiihtoa ja laskettelua. Kesällä keskiyönaurinkoa ja juhannusjuhlaa. Onhan siinä jo. Kiiruna on tullut kaupungiksi vuonna 1948 ja sitä ennen se kuului Karesuvantoon se oli kuulunut 1600-luvulta asti. Varsin pitkä historia siis joka ei valitettavasti välity satunnaiselle matkaajalle.

Jos satut Kiirunassa pysähtymään, kannattaa tutustua ainakin tuohon kaupungin siirtämiseen ja siirtä kertovaan opastetauluun keskustassa, onhan kyseessä todella ainutlaatuinen hanke.

Viimeisen illan viettäminen Narvikissa tuntui haikealta. Kävimme porukalla mökin kallioisella ja jyrkällä rannalla taas tarkastamassa vuoroveden nousua ja heiteltiin me naisetkin virveliä siinä jonkin aikaa, vaan eipä meillä tärpännyt. Ensimmäisenä iltana Mialla oli joku kala, aika isokin kiinni, mutta se pääsi karkuun juuri kun Mia oli saanut sen rantakallion reunaan asti väsytettyä. Sellaista se kalastaminen on, mutta tälläkin kertaa oli silti hienoa olla merenrannalla, katsella lumista vuorenhuippua ja ihastella kallioiden karua kauneutta. Siellä olisi voinut istua pitempäänkin. Ainoa kerta kun minäkin tarvitsin lämmintä Islantilaista villapaitaani.

Kuten edellisenä päivänä suunniteltiin, lähettiin aamupalan jälkeen liikkeelle ja suunnattiin kohti vuoristoa jossa oli suunnitelmissa tutustua villieläinpuistoon, Polar Parkkiin. Matkalla oli huimia maisemia, mitä ylemmäs vuoristoon nousimme, sen kauniimaksi maisema muuttui. Vuorilta virtasi isoja vesimassoja alas, tien laidoilla oli vettä ja jokien pinta oli korkealla. Vuorilta tuleva vesi on jääkylmää, raikasta ja kirkasta. 

Pysähdyimme matkalla myös muistomerkille joka oli omistettu Ranskalaisille sotilaille jotka taistelivat vuoristossa Norjalaisten sotilaiden rinnalla saksalaisia vastaan. Muistomerkillä on kartta josta saa hyvän käsityksen taisteluiden laajuudesta. Sodalla on ollut suuri vaikutus aluen asukkaisiin ja elämään kun Narvikin satama ja sen kautta saatava rautamalmi olivat strategisesti erittäin tärkeitä natsi-Saksalle. Narvikin hallintaa voidaan pitää jopa tärkeimpänä syynä Saksan hyökkäykselle Tanskaan ja Norjaan vuonna 1940. Taisteluissa satama vaurioitui pahoin ja kaupunki paloi käytännössä maan tasalle. Norjalaiset joukot pitivät Narvikin lähistöllä puoliaan maihinnousseita saksalaisia vastaan ja jopa ajoivat nämä mottiin. He eivät kuitenkaan päässeet purkamaan mottia, ennen kuin maan eteläosa oli menetetty saksalaisille ja maan hallitus antautunut. Narvik vapautui miehityksestä vasta vuonna 1945. Suomessakin on TV1 esittänyt dokkareita näistä tapahtumista hiljattain. Historiaan kannattaa todella tutustua jos siihen on mahdollisuus.

Polar Park oli varsin kiinnostava paikka. Alueessa on otettu hyvin huomioon eväiden kera retkeilevät perheet ja ryhmät, taukopaikkoja on sopivan matkan välein, löytyy ruokailuun soveltuvia pöytäryhmiä ennen varsinaista maksullista aluetta, huom. siis jos ei halua mennä varsinaiseen eläinpuistoon, ei tarvitse maksaa pääsymaksua ja voi olla etuosan alueella retkellä, evästelemässä tai touhuta köysiradalla ja lasten puuhapuiston alueella. Kosken yli kulkee silta jonka jälkeen alkaa pääsymaksullinen alue. Eläinten luona on hyvä esittelytalulut joissa kuvan kera kerrotaan eläimistä. Lippujen ostajat saavat mukaan opaskartan alueen kulkureiteistä ja eläinten aitauksista. Koko alueen kiertämällä tulee n. 3 km lenkki

Lasse oli bongannut kartasta, että eläinpuiston matkanvarrelle sattuisi hieno luonnon-nähtävyys, vesiputous. Kartassa ei ollut tarkempaa mainintaa, että missä kohdin tasan paikka on, eikä tiedetty millaista vesiputousta oltiin etsimässä. Aluksi ajateltiin sen putouksen tulevan korkealta vuorenseinämää pitkin, mutta ajettuamme kohtalaisen pitkän lenkin, käännettiin auto ympäri ja todettiin, että pieniä putouksia on kyllä useita, mutta mitään isompaa putousta ei nähty. Pysähdyttiin kuitenkin levikkeelle jossa oli esitetaulu retkeilyreistä ja silloin pätkähti päähän, että ehkä on etsitty väärästä paikasta. Ei putous ole ylhäällä, vaan alhaalla. Ja niin löysimme tämän hienon paikan jossa todella kuohusi ja vettä tuli leveänän kosken tapaisena syvää kallionuomaa myöden seuraillen vuoren sivua.

Vesi tuli sellaisella vauhdilla, että kuohunnan äänen alle jäi puhe. Aurinkoisena päivänä näky oli huippukaunis ja pärskeitä oli mukava katsella jyrkältä kallion reunalta alaspäin.

Kuuden tunnin retken jälkeen piipahdettiin vielä paluumatkalla kaupassa Bejrvik- nimisessä kylässä joka on muutaman kilometrin päässä meidän majapaikasta. Kaupan valikoima oli hyvä ja myynnissä oli mm. tuoreita ja isoja katkarapuja joita ostimme päivälliselle. Päätettiin tehdä oikein hyvää pitsaa ostettuihin valmispohjiin joihin lisäilemällä täytteitä saataisiin hyvä päivällinen mukavan päivän päätteeksi. Tässä kaupassa oli mm. automaattikassa jossa raha annettiin kassalle joka laittoi setelin automaattiin joka puolestaan palautti setelirahan kassalle takaisin asiakkaalle annettavaksi. Kolikot piti itse noukkia kupista johon automaatti ne pudotti. Samanmoinen systeemi oli käytössä Ranskassakin.

Kalaa ei reissulta saanut, vaikka Lasse matkalla tovin virveliä heittelikin, mutta eihän sitä aina...

Pitsaa siis syötiin ja illalla jäi vielä aikaa kalastaa rannalta, lueskella lehtiä ja ihailla maisemaa. Ja tietysti käytiin ihmettelemässä taas vuorovettä ja valoisaa yötä.

Mökin omistajakin piipahti illalla vesiskootterilla rannassa kun Jorma ja Lasse olivat kalassa. Ole-Tom kertoi asuvansa Narvikissa ja oli ajelessa ajatellut katsomaan näkyykö sattumalta meitä mökin vuokranneita ihmisiä rannalla. Mukavan tuntuinen isäntä meillä.

Toisen päivän aamupäivä menikin siinä mökillä ihmetetellessä. Aamupäivällä syötiin myöhäinen aamupala, kaikkia nukutti ajomatka ja tulihan sitä kalastuksen ja muun illan viettämisen myötä mentyä nukkumaankin vasta lähempänä puolta kolmea yöllä. Turistiin ja kerrattiin matkalla nähtyä ja ihmeteltiin samalla yötöntä yötä. Oma terassinäkymä oli yölläkin taianomainen kun aurinko paistoi vuorelle ja alempana vuonon alueella on vain hiukan varjoisaa.

Maittavan aamupalan jälkeen katseltiin karttoja ja esitteitä jonka perusteella tulimme siihen tulokseen, että lähdemme autolla liikkeelle ja katselemme millaisia paikkoja Narvikin laidoilla on. Seuraavalla päivälle päätimme jättää käynnin Polar Parkissa, villieläinpuistossa jonne oli matkaa sen verran, että vaatii oman reissun.

Tässä muutamia kuvia mitä matkalla näimme. Vuorovesi on aika vänkä ilmiö ja se tuntuu ainakin siihen mökin kalliorantaa tulevan ihan silmin nähtävän nopeasti. Erityisesti nousuvesi. Mielenkiintoinen seurattava. Matkalla näimme myös tätä vuorovesiilmiötä enemmän kun rannat olivat kuivina ja yksittäiset kivet törröttivät hiukan mutaiseltakin näyttävässä merenpohjassa. Kaloja ei kuivilla näkynyt, ne vissiin osaa liikkua vuoroveden mukana, varmaankin aistivat sen jotenkin.

Neljän tunnin kiertoajelun jälkeen palattiin mökille, vatsat nälästä kiljuen. Onneksi oli Jorman valmiiksi perkaamat kalat joista laitettiin ruokaa, syötiin siis todella tuoretta kalaa kun edellisenä iltana Jorma ja Lasse saivat rannasta ongittua Turskan ja Sein. Lasse ekalla heitolla Turskan ja Jorma muutaman heiton jälkeen Sein. Seitiä ei kukaan meistä ollut syönytkään kuin kalapuikoissa ja tätyy sanoa, että hyvää oli. Molemmat kalat. Napsun verran enemmän suolaa, niin maku vielä korostuu. Lisänä meillä oli uusia norjalaisia perunoita. Ja olipas ne perunatkin hyviä. Norjassahan viljellään perunaa runsaasti ja sitä syödään joka aterialla. Peruna on tärkeä peruselintarvike jota ilman ei kuulemma norjalaiset voisi kuvitella olevansa. Hus siis kaiken sortin riisit ja makaroonit. Perunat keitetään ja syödäänkin  arkena kuorittuna, juhlapöytää tulee kuiorittu peruna. Punakuorinen Rosamunda on täällä erityisen hyvää. Rosamundaa ei kyllä kauppareissulla Coopista löytynyt kuin 5 kg pussissa, joten päädyttiin toiseen lajikkeeseen jota sai irtomyyntinä ostaa.

Kaikenlaiset makaroonit ja riisi eivat ole ruokaa, eika niista tule maha tayteen. Perunat keitetaan useimmiten kuorineen, mitä nyt sitten juhla-aterioille ne keitetaan kuorittuna. Punakuorista Rosamundaa kaytetaan yleisesti. Mutta perunoitten aatelia ovat Mandelpoteter jota kovasti ylistetään. Ehkä se on vähän kuin meillä puikulaperuna. En ole varma. Tässä kuitenkin linkissä on muutama ohje joihin pitää itsekkin tutustua tarkemmin.

Onkohan täällä suomessakin nimellä "Norjan punainen" kuitenkin vielä eri laji? Pitää selvittää. Perunaherkkuja on norjassa monenlaisia, palataan niinhin myöhemmin.

Leipänä yleisesti syödään hiivaleivän tapaisia leipiä ja erilaisia lätysköitä jotka on vähän niin kuin meillä perunaleipäset ja rieskaset sun muut jotla oli kyllä hyviä. Tuoretta leipää on tarjoilla yllättävän vähän. Monessa kaupassa oli pakasteesta otettua leipää sulamassa hyllyssä. Näytti olevan yleinen tapa. Ainakaan leipää ei kannata uudelleen pakastaa jos ei varmaksi tiedä, että se ei ole jo pakastettua. Semmoisia paistettuja patonkeja ja erilaisia sämpylöitä oli tuoreina irtomyynnissä, mutta ruisleipää ei nähty missään kaupassa.

Mansikoita ja kirsikoita oli runsaasti tarjolla ja ne olivat ihanan raikkaita ja tuoreita, vaikkakin tuontitavaraa. Niitä ostettiin tietysti.

Mukavainta lomalla onkin se, että voi rauhassa laittaa ruokaa ja kokontuua porukalla syömään ja nauttimaan ilman kiirettä, ehkäpä pienen lasillisen kera.

Hyvän kala-aterian laitettiin päälle tietysti jälkiruokaa. Tuoreita mansikoita, kirsikoita ja tietysti jäätelöä. Norjalainen jäätelö on kermaista ja täyteläistä, hiukan makeampaa kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Meijerituotteet olivat laadukkaita ja trendikkäitä ja kaupan hyllyistä löytyi paikallisen lähimeijerin, Tine merijerin tuotteita. Juustot on hyviä, makkarassa vähän sama homma kun ruotsin puolella. Ei kovin hyvää, eikä meidän suomalaisten suosimaa grillimakkaraakaan näkynyt olevan tiskillä tarjolla. Erilaisia valmiiksi paistettuja kalapihvejä oli myynnissä, ei kokeiltu, mutta koska niitä oli paljon ja joka paikassa, ne ovat varmaan suosittuja.

Paikallisia erikoisuuksia ovat:

• Geitost - vuohenjuusto makeahko pehmeä juusto
• Fiskekaker - kalapihvit
• Lefsa - useimmiten voilla, sokerilla ja kanelilla täytettyjä käärittyjä perunalettuja.
• Vohvelit hillon ja kerman kera
• Fårikål - lammaskaali pata, padassa pitkään kypsytetty syys herkku
• Pinnekjøtt - suola kuivattua lampaanlihaa haudutettuna puutikkujen (pinne) päällä
• Fleskepannekaker - räiskäle missä on pekonia, rapea ja maukas
• Fårepølse - lampaan lihasta tehtyä metfurstin kaltaista makkara. Tätä ostettiin. Syötiin vasta suomessa, ei ollut oikein meidän makuun, mutta koirat tykkäsivät siitä kovasti :)
  

Viinakaupaa ei sitten löydetty. Olisi ostettu pullo kuohuvaa, mutta ei satuttu hollille. Norjassa, kuten Suomessa, on alkoholimonopoli, viinaa myy valtion kauppa, Vinmonopol nimeltään. Monet sanovat, että alkoholi on erittäin kallista Norjassa. Siitä me ei tiedetä, kun ostettiin vain neljä siideriä ja kuusi olutta Ruotsin puolelta. Norjan puolella ostettiin kahvilassa kaksi olutta.

Ohitettuamme Norjan rajan alkoi maisema todella muuttua. Osattiin kyllä odottaa, että upeaa on, mutta kyllä se vuorten ja vuonon kauneus kuitenkin yllätti meidät kaikki.

Suunnattiin mökille ja todettiin, että perille ei päässytkään autolla. Tavaraahan meillä oli aika paljon, neljän ihmisen vaatteet, kengät, saappaat, kalavehkeet, vieheet, ruokaa, petivaatteita ja muuta mitä ihmisellä nyt matkalla mukana on. Lisäksi oli varauduttu kylmiin ilmohin joita säätiedoista oli katseltu, joten mukana oli villapaitaa, lämmintä väliasua, sateen ja tuulenpitävää takkia. Onneksi autolle varatulla paikalla oli pari kottikärryä, niillä saatiin kamppeet vähällä vaivalla kärrättyä mökille jolle pientä metsäpolkua on n. 300 metriä.

Varaamamme mökki oli vielä parempi, mitä kuvien perusteella osasimme odottaa. Aurinkoinen kalliotontti ja vanha rantahuvilatyyppinen rakennus joka oli kunnostettu vastaamaan nykypäivän tarpeita. Terassi oli upea ja aurinkoinen, tilat hyvät ja kauniisti sisustettu tyyliin sopivasti.

Purettiin kassit ja painuttiin ostoksille Narvikkiin. Kahvipaikkaa ensin etsittiin, aika pitkäänkin. Pari paikkaa oli taas kiinni ja yksi oli hotellin ravintola jonka arvelimme olevan tyyris paikka ja se jätettiin väliin. Viimein päädyttiin Peppes Pizza nimiseen paikkaan ja syötiin massut pinkeäksi ja saatiin sitten viimein ne kahvitkin.

Narvikin keskusta oli mukava sekoitus uutta ja vanhaa rakennusta, keskellä kaupunkia oli tornimainen hotelli, ylhäällä rinteeissä samoin hotelleja ja mökkejä. Meri ja satama on vahvasti läsnä, samoin ympäröivät vuoret jotka olivat vaikuttavat lumisine huippuineen. Takit olivat jo liikaa ja ilma oli niin lämmin, että paitasillaan tarkeni mainiosti.

Ostokset tehtiin Coop nimisessä kaupassa. Netistä tiirattiin, että edullisia ruokaostoksia voi tehdä pienemmissä kaupoissa ja supermarketeissa joita ovat juuri tämä Coop, mutta lisäksi Kiwi, Rema 1000 jne. Hinnat kaupoissa oli suomen luokkaa, jotain sai halvemmalla, jotkin saman hintaisia kun täällä suomessa. Ostettiin mitä tarvittiin ja jatkettiin matkaa takaisin mökille.

Aamu oli hiukan sumuinen ja muutama sadepisarakin saatiin. Maritan laittama aamupala oli oikein hyvä ja kahvi maistui paremmalta kuin aikoihin kun aamulla pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan kohti Ruotsin Abiskoa joka oli seuraava etappimme ennen rajan ylitystä Norjan puolelle.

Jällivaara jäi taakse ja matka taittui mukavasti. Matkalla katseltiin lisääntyvää tunturijonoa ja jäisiä järviä. Lunta oli paikoittain vielä jonkin verran, osa tien reunoista oli kuitenkin sulanut jo. Porojakin tähyiltiin, niitä ei kovin läheltä tällä osuudella nähty lukuunottamatta joitakin kauempana tiestä laiduntavia parin kolmen poron ryhmiä. Tien pientareella nähtiin myös muutamia poron tai hirven ruhoja jotka olivat ilmeisesti kuolleet talven aikana, ehkä liikenneonnettomuuden tai muun syyn vuoksi. Täällä ei ilmeisesti sellaisista niin suurta lukua pidetä. Meillä suomessahan on sellainen systeemi, että eläinvahingon sattuessa poliisi hälyyttää paikalle suurriistavirka-apuna toimivan henkilön joka jälestää koiran avulla loukkaantuneet eläimen ja lopettaa sen riistanhoitoyhdistykseen lukuun. Näin ei eläin jää kärsimään tai jos sen kunto sen sallii, se on mahdollista toimittaa myös hoitoon.

Pistettiin myös merkille, että tienvarret ovat varsin roskaisia. Syyllisiä varmaan osin turistit, mutta toisaalta roskiksiakaan ei juuri taukopaikoilla näkynyt. Tosin vastuullinen matkustaja huolehtisi roskistaan asiaan kuuluvalla tavalla.

Pieni tauko jonka jälkeen ohitimme Kiirunan. Kiirunahan on Ruotsin pohjoisin kunta. Asukkaita reilusti päälle 23 000. Kunnan alueella suomella, meänkielellä ja saamella on virallisen vähemmistökielen asema. Alueella on ollut pitkään suomensukuista asutusta, mikä näkyy alueen nimistössä. Kaupunki on tuttu Ruotsin korkeimmasta vuoresta, Kebnekaisesta, mutta moni on myös varmaan nähnyt telkusta tai lukenut lehdistä Kiirunan kaupungin siirrosta. Ruotsin valtion kaivosyhtiö LKAB on louhinut rautamalmia Kiirunasta yli sata vuotta ja synnyttänyt Kiirunan kaupungin. Nyt kaupungin on väistyttävä, koska louhinta etenee kaupungin alle ja kaupunki vajoaisi lopulta maan sisään.

Uusi keskusta nousee kolmen kilometrin päähän Tolluvaaran vanhan kaivoksen alueelle. Tästä valtavasta urakasta on poikinut työtä myös suomalaisille joita rakennustyömailla on runsaasti. Kiirunassa on Ruotsin alahaisin työttömyys.

Viime vuosisadan alun kymmenistä puuvilloista säilytetään toista kymmentä. Osa villoista siirretään uuteen paikkaan. Suurinta osaa ja monia muitakin asuintaloja ja kokonaisia kerrostaloja tullaan purkamaan kokonaan pois. Kiirunan asukkaille on kaivosyhtiöltä tarjolla kaksi vaihtoehtoa: yhtiö suostuu ostamaan heidän asuntonsa 25 prosenttia markkinahintaa kalliimmalla tai rakentamaan heille aivan uuden asunnon siirrettyyn kaupunkiin ilmaiseksi. Yhteensä 20 000 asukasta siirretään tässä hankkeessa kaivoksen tieltä.

Kiirunan puupaanuilla päällystetty kirkko on erikoisuus. Kirkon katolla ristin virkaa tekee mastossa oleva kultainen kukko. Kirkkokin siirretään muutaman kilometrin päässä olevan hautausmaan lähelle.

Rautamalmisuonen runsautta ei osattu arvioida lähellekään sata vuotta sitten, kun kaivostoiminta alueella alkoi. Siksi valtion kaivosyhtiön oli järkevää rakentaa kaupunki lähelle kaivoksia nykyiselle paikalleen. Maailman parhaaksi kehutun rautamalmin suoni jatkuu viistosti kaupungin alle. Nyt louhittavaa uskotaan riittävän toiset sata vuotta.

Ma. 6.6.2017

Aamu meni vikkelään, matkaan lähdettiin melkein suunnitelman mukaisesti aamupäivällä, tavoitteena olla perillä Jällivaarassa illalla klo 20-21 välillä.

Pyhäsalmella pysähdyttiin Vaskikellossa veskireissulle, noukkimaan Iltalehti ja ostamaan jäätelöt jonka jälkeen matka jatkui.

Oulussa käytiin vaihtamassa vähän rahaa, ruotsiin ja Norjaan kruunuja. Kortillahan siellä pelataan, mutta ajateltiin, että käteistä on hyvä olla pikkuostoksia ja mahdollillisia tietulleja yms. varten. Samalla haukattiin hampurilaiset mäkkärillä ja matka jatkui. Ilma oli vielä viileä, ajoittain aurinkoinen, mutta hyvä sää ajella.

Torniossa auton tankki tankattiin piripintaan ja lyhyen kahvitauon jälkeen jatkettiin matkaa. Torniosta Jällivaaraan oli vielä jäljellä 260 km joka tarkoittaa yli kolmen tunnin ajoa. Raja ylitettiin Haaparannassa ilman sen kummempia, läpi ajo vihreää kaistaa, meillähän ei ollut mitään tullattavaa.

Maisema muuttui jo heti rajalta siirtymisen jälkeen selvästi erilaiseksi. Pysähdykselle tarkoitettuja paikkoja oli jo alkumatkasta runsaasti, joten niillä saatoi turvallisesti pitää pienen tauon tai vaihtaa kuskia, tai vaikkapa ottaa muutaman kuvan. Matkalla ei pysähdytty minnekkään enään kahvittelemaan eikä kummemmin kahvittelemaan ja Jällivaaraan saavuttiin n. klo 21 ja pienen pyörimisen jälkeen todettiin, että kylällä ei ollut mikään auki lukuunottamatta pientä pitzeriaan ja kiinalaista ravintolaa. Näistä kahdesta valitsimme kiinalaisen ravintolan joka oli auki vielä tunnin verran, eli ehdimme hyvin syömään ennen sen sulkeutumista.

Jällivaara on Norrbottenin kuntaan kuuluuva Ruotsin kunta joka sijaitsee satakunta kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Jällivaara on kaivoskunta, jossa louhitaan rautamalmia. Asukkaat ovat paljolti suomenkielisiä tai meänkielisiä. Siksi suomella ja meänkielellä tulee hyvin toimeen Jällivaarassa.50-luvulla alueelle on tullut paljon suomalaisia naisia joka selittää meänkieliset kyltit teiden ja ohiajamiemme paikkojen kohdalla.

Massut täynnä kiinalaista ruokaa lähdimme etsiytymään majapaikkaamme Bed & Breakfast Gällivareen josta olimme varanneet majoituksen. Paikka oli varsin kodikas pikkumökki jossa kolme makuuhuonetta. Saimme kuitenkin olla omalla porukalla, tilaa ilmeisesti oli myös päätalossa jossa olisi ollut mahdollista majoittua hieman kallimpaan hintaan. Meille tämä pieni pihamökki sopi mainiosti koska kyse oli vain yön yli nukkumisesta, mutta siitä löytyi kaikki tarvittava; wc, suihku ja keittiö. Aamupalan olimme varanneet emännältämme, Maritalta, joka olikin oiva emäntä ja puhui myös suomea, ruotsin, saamen ja englannin lisäksi.